Hae tästä blogista

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kilpajuoksu aikaa vastaan

Deon Meyer: Kuolema Päivänkoitteessa
(Alkuper. Orion, 2000)
Gummerus 2013 (julkaistaan viikolla 21)
Englanninkielisestä käännöksestä (Dead at Daybreak) suomentanut Marja Luoma

Kirja on kustantamolta saatu ennakkokappale.

Kun tarjoutui tilaisuus saada Kuolema päivänkoitteessa ennakkolukuun, tartuin oitis tilaisuuteen ja ilmoitin halukkuuteni.

Deon Meyer oli minulle ennestään tuntematon nimi. Kiinnostuin tästä kirjasta ensin yksinomaan siksi, että se sijoittuu Etelä-Afrikkaan.

Olen afrikkafani ja tämä "fanaattisuus" käsittää koko Afrikan mantereen. Etelä-Afrikkaan haluaisin (ja aion!) joskus matkustaa: se on pitkäaikainen haaveeni. Mitään odotuksia minulla ei kirjan suhteen ollut, koska kyseessä oli tosiaan uusi tuttavuus minulle.

Mutta voi veljet, tämä ei jää tähän. Olen jo tonkinut mm. Goodreadsia ja havainnut, että Meyerilta on ilmestynyt lukuisia kirjoja. Meyer kirjoittaa afrikaansiksi, mutta hänen kirjojaan on käännetty useille kielille - luonnollisesti myös englanniksi.

Vaan palataanpa takaisin tähän kirjaan. Kuolema päivänkoitteessa alkaa vauhdikkaasti putkasta, jonne entinen poliisi Zatopek van Heerden on joutunut edellisenä iltana. Van Heerdenin "asianajaja", Kemp, rientää hommaamaan hänet (van Heerdenin) pois putkasta, mutta luonnollisesti hänellä on oma lehmä ojassa.

Niin van Heerden päätyy tutkimaan antiikkikauppias-Smitin murhaa ja siihen liittyvää ryöstöä, jota poliisit eivät ole onnistuneet selvittämään.

"Kassakaappi on tyhjennetty ja ainoat johtolangat ovat kasa valkoista paperia ja epätavallinen murha-ase. Kassakaapista on kadonnut myös testamentti, jossa Smit jättää omaisuutensa avopuolisolleen, ja jollei testamenttia löydy, perintö menee valtiolle."

Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan, sillä van Heerdenillä on vain seitsemän päivää aikaa löytää testamentti. Miehen motivaatiokin on hakusessa ja hänen tekisi mieli antaa piupaut koko jutulle.

"Kun Hope palaa, kertokaa,että kävin. Kertokaa, että halusin tavat hänet pikaisesti Smitin tapauksen takia, jonka ratkaisemiseen meillä on vain kuusi päivää aikaa, mutta te ette halunnut paljastaa, missä hän on. Kertokaa Hopelle, että  lähdin lounaalle enkä tiedä, koska tulen takaisin. Lisätkää vielä, että jos hänen palkollisensa haluavat kusta Smitin tapauksen, minäkin voin hilpein mielin lorottaa oman osuuteni lätäkköön. "

Van Heerden on rujo mies, joka ei sanojaan kaunistele. Hän vaikuttaa kovalta ja tunteettomalta, mutta pinnan alta alkaa paljastua muutakin. Kirjassa kuljetaan kahdessa tasossa: nykyajassa ja van Heerdenin muistoissa. Muistoista muodostuu tarina, joka avaa ovet van Heerdeniin synkkään salaisuuteen.

"Miksi ihmiset toisten elämää punnitessaan ynnäävät vain pari isoa lukua ja perustavat tuomionsa siihen? Kun taas oman elämän artimetiikassa ollaan valmiita vääntelemään tuhansia lukuja, kertomaan, laskemaan yhteen, jakamaan, kunnes loppusumma on saatu vääristeltyä oman mielen mukaiseksi."

Kuolema päivänkoitteessa on syvällisiä piirteitä sisältävä dekkari. Ja trilleri. Lukijan omalla vastuulla tietenkin on, kuinka paljon hän haluaa jäädä ajattelemaan kirjaa lukiessaan.

Meyer ei hukuta lukijaa syvällisyyden suohon, mutta hän antaa ajatuksia, raottaa verhoa ja antaa lukijan itse päättää. Minä livahdin verhonraosta ja näin enemmän. Paljon enemmän kuin vain koukuttavan tarinan ja mielenkiintoiset käänteet ja henkilöhahmot.

Syvällisemmän puolen vastakohtana hihittelin ääneen kirjan dialogeille ja van Heerdenin ajatuksille. En usko, että tähän lainaamani sitaatit tekevät oikeutta kirjan huumorille, koska ne pitäisi lukea kontekstissaan. Monessa kohdin se hauskuus nimittäin syntyy juurikin tekstiyhteyden tiimoilta.


Tässä kuitenkin parit maistiaiset:


 "Pitäisitkö ovea vähän aikaa, Johannes Jacobus, minun pitää vielä hakea kidutusvälineet."

"Ilmestyykö juttu myös Beeldissä?" Hope kysyi.
"Siinä ei ole tilaa etusivulla. Gautengin pääministeri on taas töpeksinyt. Juttu ilmestyy sivulla viisi tai seitsemän."

"Opin, että median loppumaton sensaation- ja verennälkä voitiin valjastaa työhevoseksi (ja että hevosen pillastuessa vaunuissa oli vain yritettävä pysyä)."

~~~


 Tämä kirja on helmi, joka lentää oitis kategoriaan Suosikkini. Kartutan tällä myös Afrikan tähti -kirjahaastetta.

Kuolema Päivänkoitteessa sisältää jonkin verran melko raakoja kuvauksia. Minun brutaalisuusmittarin neula ei kuitenkaan  värähtänyt juuri lainkaan, mikä tietenkin kertoo enemmänkin siitä, että siedän hyvin verta ja suolenpätkiä.


18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oletko lukenut? Jos et, suosittelen lämpimästi! Itse aion hommata Meyreiltä kirjoja enkuksi, kun ei tuo ruotsin kieli oikein taivu ;)

      Poista
  2. Elegia no niinpä!! Tämä on todellinen yllättäjä, aivan muuta mitä odotin. Kirjassa on yllättävää syvyyttä. <3

    Luin arviosi pikaisesti silmäillen, itse nimittäin romaanin kanssa loppusuoralla :) Täytyy palata tutkimaan tarkemmin mitä kirjasta pidit, kunhan tiedän itsekin loppuratkaisun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättäjäpä nimenomaan - ja positiivinen sellainen! <3 Minäkään tuskin olisin keksinyt tätä kirjaa saati kirjailijaa, ellei olisi tällainen mahdollisuus tullut. Tsekkasin huvikseni meidän kirjastoa ja siellä ei ole kuin muutama Meyerin kirja - häpeällistä!

      Poista
    2. On se! Muutenkin tuo kirjasto on yllättäen täynnä brittikirjallisuutta. Käännöskirjallisuutta on toki jonkin verran (mm. Läckbergin kirjoja, Mankellia, Karin Fossumia jne.), mutta melko jenkki- ja brittipainotteinen se on.

      Täytynee tilata Meyeriä netistä - en nimittäin löytänyt sitä näistä meidän lähikirjakaupoistakaan.

      Poista
  3. Hei, kuulostaa sellaiselta, jonka meitsikin voisi lukea! Kiitos vinkistä! Hyvä huumori ja suolenpätkät ovat aina tervetulleita, ainakin fiktiossa! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi: tämä erottuu kyllä edukseen!

      Jos jostain pitäisi motkottaa, niin sanoisin ettei minua olisi haitannut ollenkaan kyseisen maan kulttuurin runsaampi käsittely. Toisaalta tämä on trilleri eikä mikään kulttuuritutkielma :D

      Poista
    2. Minä kiinnitin samaan asiaan huomiota; olisi Meyer nyt vähän voinut pysähtyä vaikka maisemia kuvailemaan! Välillä tuntui, että tarina olisi voinut tapahtua ihan hyvin vaikka Pohjoismaissa. Mutta toisaalta kulttuurierot huomasi ikään kuin rivien välistä.

      Poista
    3. Kyllähän kirjassa sivuttiin apartheidia, mutta lähinnä henkilöiden välisissä keskusteluissa. Samoin käytettiin haukkumasanaa "kafferi", joka kertonee sen käyttäjän asenteesta ja mietteistä apartheidiin ja ihmisten arvoon. Mutta niitä ei avattu mitenkään, todettiin vain.

      Toisaalta Meyer kirjoittaa jännäritrillereitä eikä hänen tyyliinsä kai kuulukaan keskittyä mihinkään poliittisiin tai kulttuurisiin näkökulmiin. Minulla on paha tapa verrata kaikkia eteläafrikkalaisia kirjailijoita Brinkiin, jonka kirjoista suurin osa käsittelee tavalla tai toisella apartheidia. :D

      Poista
  4. Minäkin olen loppusuoralla. Melkein hypin seinille, kun lähdin viikonlopuksi vanhemmille ja unohdin kirjan kotiin, arg! :D Alle 100 sivua enää, ja en todellakaan mene nukkumaan ennen kuin olen ne lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamalaa, kirjan unohtaminen on painajaistilanne! Nyt oletkin varmaan saanut kirjan luettua loppuun, mielenkiinnolla odottelen sinun mietteitäsi tästä :)

      Poista
  5. Tämä on minullakin odottamassa ja hieno juttu että pidit siitä näin paljon. Tuo raakuus vähän pelottaa, mutta ehkä se ei haittaa tässä. Minuakin kiinnostaa tuo kirjan alkuperämaa, pysyttelen liiaksi tällä pohjoismaat-englanti-pohjois-amerikka - akselilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata antaa ainakaan sen raakuuden pelottaa: minusta sitä ei lopultakaan ollut paljon eikä se ollut keskeinen osa tätä kirjaa. Raakuuksia on, koska niitä on oikeassakin elämässä. Tässä kirjassa ne eivät ole itsetarkoitus :)

      Poista
  6. Nämä vitsit kuulostivat ihan Terry Pratchettiltä. Mielenkiintoista. En olekaan pitkään aikaan nauranut dekkaria lukiessa. Pitäisköhän kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan googlettaa Terry Pratchet: en siis ole hältä mitään aiemmin lukenut. Ei osune ihan minun genreeni, otakuisin näin pikaisen tutkimuksen perusteella. Toisaalta vaikuttaa kuitenkin tietyllä tapaa kiintoisalta eli voisinpa ehkä jossain vaiheessa lainata jonkun hänen kirjansa kokeeksi kirjastosta. Koska hän on britti, löytynee helposti kirjastosta.

      Tämä dekkari tosiaan nauratti ja kosketti samaan aikaan, suosittelen koska eihän sitä voi tietää pitääkö, ellei itse lue :)

      Poista
  7. Minullakin odottaa tämä kirja lukemistaan, mutta sitä ennen pitää lukaista neljä muuta kirjaa (onneksi oma aakkoshaasteni vetelee jo viimeisiä). Itseäni ei henk.koht. kiinnosta Afrikka, mutta tästä kirjasta mulla on sellainen tunne, että se on hyvä lukukokemus :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jännäreistä/trillereistä tykkäät, niin varmaan tästäkin. Vaikka Afrikka ei kiinnostaisikaan, niin ei kannata huolestua - tässä kirjassa kulttuuria käsitellään lähinnä sivulauseissa. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.